MINÄ
Olen Katariina, 35-vuotias Helsingistä koitoisin oleva kolmen pojan äiti. Tällä hetkellä asun perheeni kanssa Mäntässä missä pyöritän omaa Liikunta -ja hyvinvointialan yritystäni Liikettä: www.lhk-liike.fi
Liike sai alkunsa innostuksestani
hyvinvointiin, kuntoiluun ja ryhmäliikunnan ohjaukseen. Tällä hetkellä teen
erilaisia ryhmäohjauksia, Personal trainingia ja kaikenlaista yleistä yritykseeni liittyvää :)
Suurin palkinto työssäni on nähdä asiakkaitteni voivan hyvin ja löytää iloa sekä nautintoa kuntoilusta. En ollut koskaan varsinaisesti haaveillut yrittäjyydestä, mahdollisuus siihen tupsahti eteeni yllättäen. Vaikka välillä on ollut kivikkoista, niin en kadu päätöstäni yhtään!
Nautin suunnattomasti työstäni, mutta etusijalla elämässäni on kolme
valloittavaa poikaani, perhe ja ystävät. Lisäksi pidän muodista, tyylistä ja
kauneuteen liittyvistä asioista.
Liikunta, treeni ja hyvinvointi ovat minulle
elämäntapa, mutta suhtaudun niihin rennolla otteella. En siis noudata dieettejä
tai treenaa tavoitteellisesti mitään muuta kuin omaa hyvinvointiani varten. Kokonaisvaltainen hyvinvointi tarkoittaa minulle riittävää ja mielekästä liikuntaa, terveellistä ja puhdasta ravintoa sekä aikaa läheisteni kanssa.
Blogin aloittamista olen pohtinut jo muutaman vuoden ajan ja nyt vihdoin rohkaistuin ja otin aikaa tälle haaveelle. Tämä blogi on syntynyt innostuksestani ja halustani oppia uutta, jakaa kuntoiluun ja hyvinvointiin sekä tyyliin ja kauneuteen liittyviä asioita. Tämä sivusto pitää sisällään elämääni, vinkkejä ja omia oivalluksiani matkalla kohti kokonaisvaltaista hyvinvointia. Toivottavasti viihdytte mukana!