Katariina K - Shape of my health

HYVINVOINTI

 

Vuosi 2015 - Katse vuoteen 2016

 

Näin vuoden viimeisenä päivänä on kiva miettiä miten kulunut vuosi on sujunut ja pohtia suunnitelmia ja tavoitteita vuodelle 2016 :)

Alkuun voi jälleen todeta sen mikä todetaan aina vuoden viimeisenä päivänä: Taas tämä vuosi vierähti niin nopeasti! Mihin tämä aika juoksee.... No koska aika tosiaan on käsite mikä tuntuu kaikkien kohdalla vierivän suhteellisen vauhdilla eteenpäin, on entistäkin tärkeämpää muistaa elää hetkessä, nauttia juuri nyt, eikä vain odottaa tulevaa. Toki haaveita ja suunnitelmia saa, täytyy ja pitääkin olla, mutta ne eivät saa jättää varjoonsa tätä hetkeä.

Itse olen aiemmin liikaa elänyt suunnitelmissa ja tulevassa, stressannutkin ihan liikaa, mutta viime vuosi on henkilökohtaisella tasolla siinäkin suhteessa merkittävä sillä rehellisesti voin sanoa eläneeni enemmän hetkessä kuin vuosiin! Tätä linjaa aijon ehdottomasti noudattaa myös ensi vuonna! :)

Olen lisäksi keskittynyt enemmän itseeni, huolehtinut omasta jaksamisestani ja kuunnellut itseäni. Olen vähentänyt töitä ja sitä kautta syksyn mittaan nauttinut taas työstänikin enemmän, koska se ei ole kuormittanut minua loppuun.

Olen treenannut enemmän kuntosalilla kuin aikaisemmin ja nauttinut siitäkin suunnattomasti. Edelleen ryhmäliikunta on minulle tärkeä osa työtä ja elämää, mutta vastapainona sille olen löytänyt muunkinlaista kuntoilua! :)

Olen viettänyt aikaa ja matkustellut perheen ja ystävien kanssa. Ihania muistoja.

Kaikkiaan voin todeta, että aika huikea ja kiva vuosi takana!

Suunnitelmia vuodelle 2016:

- Elää hetkessä

- Huolehtia omasta jaksamisesta

- Nauttia liikunnasta ja treenistä, löytää ja kehittää uusia tapoja kuntoiluun

- Armollisuus itseä ja muita kohtaan

- Reykjavik - pitkäaikainen matkahaave toteutuu toukokuussa :)

- Muutamia muita reissuja

- Tavata ystäviä

Toivottavasti siis ensi vuodesta tulee vähintään yhtä onnistunut kuin tästä vuodesta! Eletään täysillä, nautitaan hetkistä, läheisistä ja ollaan armollisia itseä ja toisia kohtaan! Olemme kaikki täydellisiä juuri sellaisena kuin olemme!

Palailen blogini pariin taas ensi vuoden puolella! Luvassa ainakin treenivinkkejä, tarkempia kurkkauksia minun treenikalenteriini, miten minä syön jne. Toivottavasti pysyt kuulolla!

Oikein ihanaa ja räiskyvää Uutta Vuotta kaikille!

<3 K

Kirjoita kommentti




 

Lukijoiden kommentteja

Yhteensä 1 kpl

Helena Kauranen

Hyvää alkavaa vuotta 2016. Elän hetkessä ja samalla tulevaa ajatellen yritän pitää kunnostani enemmän huolta käymällä Liikkeessä ystäväni Paulan innoittamana😊. Kaikkea hyvää toivoo Helena


Kiitos Helena! :) Kuulostaapa hyvältä suunnitelmalta vuodella 2016! Nähdään!

Kirjoittaja on 30+ Mäntässä asustava kolmen jääkiekkohullun poitsun äiti ja hyvinvointialan ammattilainen. Blogini tarkoitus on jakaa treeni -ja hyvinvointivinkkejä sekä fiilistellä tyylijuttuja ja elämää.