Katariina K - Shape of my health
 

Ihana stressitön Joulu!

 

Joulu on jo ovella! Jotenkin joka vuosi se tupsahtaa yhtä nopeasti!

Joulu on herkuttelun aikaa. Useat tuntuvat stressaavan Joulun herkuista jo viikkoja ennen koko Juhlaa. Ne ovat varmasti suklaa ja joululeivonnaiset mitä joulukuussa tulee syötyä enemmän, koska itse jouluruokahan ei suoraan tarkoita epäterveellistä ruokaa. Joulupöydän herkut voi koota puhtaista ja laadukkaista raaka-aineista ja tarjota kaloja, lihaa, kalkkunaa, erilaisia salaatteja jne.

Muutamat suklaaöveritkään ei kokonaiskuvaa pilaa!

Usein puhutaan myös Joulukiireestä. Mitä se on? Ihan siis vilpittömästi tätä ihmettelen. Onko se siis siivoamista, kaupassa käyntiä, askarteluja jne.? Tuleeko Joulustressi joulukiireestä vai joulukiire joulustressistä?

En ole koskaan ymmärtänyt Joulukiirettä ja sitä ettei Joulun aikaan ehtisi kuntoilla. Olen miettinyt, että onko meidän perheen elämä yksinkertaisesti niin tylsää ja eikö meillä vain ole ohjelmaa kuten muilla Joulun alla? Minulle kun Joulukuu on aivan samanlainen kuukausi kuin mikä tahansa muukin; treenit ja systeemit jatkuvat kuten ennenkin. 24.12 - 26.12 vietämme Joulua, kolmena päivänä. Toki ymmärrän kausityöläisiä ja niitä ketkä paiskivat vaikka kaupassa töitä aamusta iltaan, mutta tämäkin on varmasti useamman kohdalla muutaman viikon puristus.

Meillä ei tehdä suursiivousta, enkä valmista laatikoita tai muutakaan. Ehkä olen siinä onnellisessa asemassa, että pääsen aina valmiiseen Joulupöytään <3. Joululahjat ostan viimetingassa ja niitäkin hankin vain muutamia.

Itse syön Joulun aikaan herkkuja siinä missä muulloinkin. Herkuttelu on minulle sallittu nautinto ei huonoa omaatuntoa aiheuttavaa repsahtamista. Muutaman päivän herkuttelu ei pilaa terveellisiä elämäntapoja. Toki on eri asia syödä herkkuöverit kahtena päivänä tai jatkaa sitä viikosta toiseen!

Esikoiseni Lukas täyttää 20.12 8-vuotta ja keskimmäiseni Noel 31.12 6-vuotta. Joulukuu on meillä myös synttäriaikaa ja näistäkin juhlista aijon selvitä stressittömästi. Poikien kaverisynttäreille ostin karkit ja jäätelöt, mitään en aijo valmistaa itse. Uskoakseni tuon ikäiset ovat tyytyväisiä juuri edellä mainittuihin tarjoiluihin ja pöydän ympärillä käydään vain piipahtamassa ja nappaamassa muutama karkki jne.

Jouluvalot laitoin kotiin joitakin viikkoja sitten, niistä saa ihanaa tunnelmaa, mutta ei siinäkään nyt tuntia kauempaa vierähtänyt.

Pidän itseäni kuitenkin Jouluihmisenä. Onko (onhan) minulla oikeus sanoa ja tuntea niin vaikka en leivo mitään, en valmista laatikoita tai kinkkua, en askartele enkä mene Joulukirkkoon kuuntelemaan joululauluja. Kortit jäi tänä(kin) vuonna lähettämättä, lahjoja annan harkitusti ja tänä vuonna ei taideta hankkia Joulukuustakaan.

Onhan Joulu paljon muutakin. Ja se Joulufiilis voi syntyä muistakin asioista.

Mutta kuntoilla minä aijon! Viimeisen treenin ennen Jouluaattoa teen 23.12 ja Joulun pyhinäkin on varmasti hyvää aikaa niin loikoilla kuin kuntoillakin. Toisaalta on hyvinkin ok jos vain loikoilee joulun pyhät, ehtii sitä kuntoilla taas niiden jälkeenkin! ;)

Parastahan Joulussa on kuitenkin yhteinen aika läheisten kanssa ja se, että puuhastelee sitä mistä itse nauttii. Tekee juuri sitä mistä saa Joulufiiliksen. Voihan se olla hyvä treeni tai piparkakku - talkoot tai vaikka kumpikin!

Lasten Joulujuhlat tuovat ihanasti Joulun tunnelman ja viimeistään Joulufiilis saapuu Jouluaattona, noin klo.10.00, kun katsellaan Lumiukko - satua. <3

Oikein ihanaa ja erityisesti stressitöntä Joulun odotusta ihan jokaiselle!

<3: K

Kirjoita kommentti




 

Lukijoiden kommentteja

Yhteensä 1 kpl

Tiina

Just näin Kata ja lämpöiset jouluterkut!


Kiitos. Ja kiitos samoin. :)

Kirjoittaja on 30+ Mäntässä asustava kolmen jääkiekkohullun poitsun äiti ja hyvinvointialan ammattilainen. Blogini tarkoitus on jakaa treeni -ja hyvinvointivinkkejä sekä fiilistellä tyylijuttuja ja elämää.