Katariina K - Shape of my health
 

Treeni kaverilla vai ilman?

 
Minulle kaverilla kiitos!
Kaverin kanssa treenauksessa ja ohjatuilla tunneilla yhdistyvät treenauksen kaikki hyvät puolet: yhdessä tekeminen, hikoilu ja hauskuus! Saan mielettömästi energiaa ja tsemppiä muista!

Ohjaan työkseni ryhmäliikuntatunteja ja tämä on jo yksi käytännönsyy siihen, että treenaan paljon porukassa.
Viime aikoina olen kuitenkin tietoisesti vähentänyt ryhmäohjauksia ja lisännyt salitreeniä ja juoksua. Kesän kynnyksellä koin, etten enää saanut ohjauksista sellaista nautintoa kuin ennen ja ajatus ryhmätunneista tuntui aika ajoin jopa ahdistavalta. Olin ohjannut tunteja jo vuosia ja parhaimmillaan ja pahimmillaan tunteja saattoi olla viikossa noin 15. Ajattelin, että ennenkuin uupuminen ohjaamiseen alkaa näkyä tunneillani, on fiksua siirtyä syrjään. Asiakkaat maksavat ohjatuista tunneista ja heidän on saatava rahoilleen kunnon vastine; työhönsä paneutunut ja panostava ohjaajaa. Onneksi meidän keskuksessa niitä piisaa! <3

Ajattelin, että "Aah ihanaa, nyt voin treenata ihan yksin!" Mutta olen kuitenkin havainnut, että vaikka olen vähentänyt ohjauksia, niin silti lähes kaikki treenit teen kaverin kanssa tai pienessä porukassa!
Olen harrastanut juoksua nyt joitakin kuukausia ja yhtään lenkkiä en ole tehnyt yksin. Salitreeniä teen muutaman kerran viikossa ja niistä vähintään toisen kaverin kanssa.
Jostain syystä siis ajaudun ja hakeudun treenaamaan lähes aina jonkun kanssa. :)

Osa ehkä ajattelee, että salitreffit kaverin kanssa menee pelkäksi "juoruamiseksi" eikä treenistä tule mitään! Jotta homma toimii, treenikaverin täytyy olla samalla tavalla motivoitunut kuin sinä. Asiasta voi olla hyvä sopia pelisäännöt etukäteen, jotta ei tule turhia riitoja. Treenikaveria ei myöskään sovi kadehtia ja turha kilpailuhenkisyys kannattaa jättää kotiin, nämä tappavat äkkiä yhdessä treenaamisen ilon!
Onnistunut salitreeni, juoksulenkki tai mikä tahansa muu treeni kaverin kanssa voi parhaimmillaan olla huikea niin fyysisesti kuin henkisesti! Kaverilta saa tsemppiä ja kannustusta  - Kun toinen tekee, niin toinen palautuu.
Pahimmillaan treeni voi olla salilaitteisiin nojailua ja leukaluiden uuvuttamista tai pahantuulista kilpailua treenikaveria vastaan jolloin pahimmassa tapauksessa särjetään välit kokonaan!

Toiset tilaavat treenin ehdottomasti ilman kaveria. Ajatus porukassa treenaamisesta tuntuu kammottavalta. Yksi syy voi olla ihan käytännön syy. Perheellisen on ehkä hankalaa ja vaikeaa sopia treffejä kaverin kanssa ja aikataulullisesti on helpompaa ja jouhevampaa mennä tekemään treeni yksin. Jotkut nauttivat omasta rauhasta, saa tehdä omaan tahtiin, ei tarvitse jutella kenellekään ja voi vaikka kuunnella omaa musiikkia. Juoksulenkki yksin tuntuu vapauttavalta ja rentouttavalta. Toimivaa sekin!

Osa ottaa toisen treenin kaverilla ja toisen ilman. Molempi parempi - kaikkiruokaisena!

Kumpi maistuu sinulle?



Kirjoita kommentti




 

Lukijoiden kommentteja

Yhteensä 0 kpl

Kirjoittaja on 30+ Mäntässä asustava kolmen jääkiekkohullun poitsun äiti ja hyvinvointialan ammattilainen. Blogini tarkoitus on jakaa treeni -ja hyvinvointivinkkejä sekä fiilistellä tyylijuttuja ja elämää.